Tulevat pentueet
The Frisian Staby Club of Finland auttaa pennun etsijöitä julkaisemalla tietoja suunnitteilla olevista ja tulevista suomalaisista pentueista alla olevassa listassa sekä auttamalla ulkomailta pennun tuomista suunnittelevia tiedon hankinnassa ja neuvomalla käytännön järjestelyissä. FSCF:n pentuelistalla julkaistaan sekä yhdistyksen jäsenten että muiden suomalaisten kasvattajien ilmoittamat pentueet, tavoitteena tarjota pennun etsijöille mahdollisimman kattava tieto tulevista pentueista.
Pentua etsiessä kannattaa miettiä mitkä ominaisuudet ovat itselle tärkeimpiä (esim. luonteen avoimuus, paukkuvarmuus, ulkonäkö, tietyt terveysasia, kuten lonkat, kyynärpäät, tms.) ja kysellä kasvattajilta tulevien pentueiden vanhemmista erityisesti näistä itselle tärkeistä ominaisuuksista. On myös hyvä pitää mielessä, että jokaisessa yhdistelmässä on omat vahvuutensa ja heikkoutensa eikä täydellistä pentuetta ole olemassa.
FSCF:n listalla julkaistavat pentueet täyttävät seuraavat vaatimukset:
- Pentueen on oltava rekisteröintikelpoinen Suomen Kennelliittoon: Koirarekisteriohje
- Suomen Kennelliiton asettamat stabijhoun-rotua koskevat vaatimukset perinnöllisten vikojen ja sairauksien vähentämiseksi (ns. PEVISA-vaatimukset):
- Vanhemmilla lonkkakuvaustulos vähintään C/C
- Vanhemmilla pentuja enintään 21
- Vanhemmilla kyynärtulos 0 tai 1.
Lista päivitetty: 28.1.2025
TULEVAT PENTUEET


Huhtikuu 2025
Emä: Sandhill chili's Impressive inaya FI35104/21
Isä: Semi-seco des Grandes duchesses de pouchkine FI52362/21
Kennel Sandhill Chili’s
Satu-Marjo Forsström
puh. 0505119007
Emä Hiisi : Lonkat B/C , kyynärät 0/0 , selkä VA0 , LTV0, sydän oireeton, silmät terveet. Isä Pai : Lonkat A/A, kyynärät 1/0 , selkä VA0 ,LTV0 , silmät terveet.


Toukokuu 2025 Kaikki pennut varattu!
Emä: Sinisuven Josefina FI52406/21
Isä: Sandhill Chilli's Lucky Leonardo FI31162/22
Kennel Coastal Stars
Kati Kettunen, Eva Yliselä
puh.+358407263645/ Eva, +358405134960/Kati
Emä Kaja : Lonkat A/A , kyynärät 0/0 , selkä VA0 , LTV1 , sydän oireeton, silmät terveet. vWD kantaja, DM kantaja, CDS terve, CDDY 0 kopiota. Kaja on energinen ja vilkas älykkö, rakastaa treenamista ja oppii uudet asiat nopeasti. Saattaa aluksi olla vieraita kohtaan varauksellinen,mutta lämpenee kyllä nopeaan. Riistaviettiä on. Isä Steffe : Lonkat A/B ,kyynärät 0/0 , selkä VA0 ,LTV0 , silmät terveet. vWD terve,DM terve, CDS terve, CDDY 1 kopio. Steffe on iloinen,ystävällinen ja avoin,melko rauhallinen. Helppo kaveri,tulee toimeen kaikkien koirien kanssa. Riistaviettiä on.


Heinäkuu 2025
Isä: FI52190/22 Malentha's Dr. Strange
Emä: FI10385/22 Milomiss Xmas Secret
Milomiss kennel, https://www.milomiss.fi/suunnitelmissa/
Minna Milosavljevic
kennelmilomiss@gmail.com p. +358505063741
Isä: Lonkat C/B, kyynärät 0/1, selkä puhdas LTV0, SP0, VA0, vWD1 kantaja & CD vapaa.
Emä: Lonkat B/B, kyynärät 0/0, selkä LVT0, vWD1 kantaja & CD vapaa. Käyttäytymisen jalostustarkastus suoritettu 2.9.2023.
Yhdistelmän sukusiitosprosentti 0,78 % neljän sukupolven mukaan.
Yhdistelmä KoiraNetissä https://jalostus.kennelliitto.fi/frmSukutaulu.aspx?RekNoE=FI10385/22&ReknoI=FI52190/22
Astutettu toukokuussa. Pentujen odotetaan syntyvän heinäkuussa.


Heinäkuu 2025
Emä: Sandhill Chili's Jumping Jolene ’Hertta’ FI53138/21
Isä: Wonder-Hunters Leontes The Legend ’Into’ FI12147/21
Helena Sorsa
puh. 050 351 8576
Emä Hertta on terveystutkittu tuloksin lonkat A/A kyynärät 0/0, selkä LTV0 VA0. Geenitestitulokset CD capaa, vWD1 altis/1kopio ja CDDY 1 kopiota. Näyttelyistä VARA-SERT. Hertan kanssa harrastetaan noseworkiä.
Isä Into on Tanskasta tuotu uros. Terveystutkittu tuloksin lonkat A/A, kyynärät 0/0, selkä LTV0 VA0, silmät terveet. Geenitestitulokset CD vapaa, vWd1 altis/1kopio ja CDDY 1 kopio. Näyttelyistä SERT. Into on suorittanut MH-kuvauksen ja PAKK käyttäytymiskokeen.


Elokuun alku
Emä: RØGILD'S YAVA NIENKE HIMME ABE ’Pipsa’ FI53812/20
Isä: RORERON GIRASOLO ’Roma’ FI23142/20
Irene Tandefelt
puh. +358 40 5375465
Emä Pipsa : Lonkat B/C, kyynärät 0/0 ,silmät terveet. vWD vapaa, DM vapaa, CDS terve. Pipsa on luonteeltaan kiltti, vilkas, touhukas narttu. Riistaviettiä on. Isä Roma : Lonkat A/A ,kyynärät 0/0 , selkä VA0 ,LTV0 , silmät terveet. vWD kantaja,DM terve, CDS terve, CDDY 1 kopio. Roma on iloinen ja avoin. Se rakastaa kaikkia ihmisiä erityisesti lapsia ja tulee hyvin toimeen vieraidenkin koirien kanssa. Roma sopeutuu nopeasti eri tilanteisiin kuten näyttelyihin ja esim ihmispaljouteen.Roma ei varsinaisestio omaa kovin suurta riistaviettiä. Hän on myös rohkea ja peloton.


Elokuun alku
Emä: Sinisuven Justiina FI52409/21
Isä: Roreron Ibisco FI23140/20
Kennel Poutapilkun
Veera Kiviniemi
p. 0451205065
Emä Noki on iloinen, leikkisä, vilkas ja avoin narttu. Noki rakastaa kaikkia ihmisiä ja sopeutuu hyvin tilanteeseen kuin tilanteeseen. Noki nauttii kaikesta ihmisen kanssa tekemisestä. Lonkat B/B, kyynärät 0/0, selkä VA0, LTV0, silmät terveet. Vwd kantaja, cds vapaa, cddy 0 kopiota. Isä Tempo on ystävällinen ja avoin koira joka tykkää niin ihmisistä kuin muistakin koirista. Tempoa käytetään käytännön metsästyksessä. Lonkat A/A, kyynärät 0/0, selkä LTV0, VA0, SP0, silmät terveet. Vwd vapaa, cds vapaa, cddy 0 tai 1 kopiota vanhempien tulosten perusteella. Juoksuja odotellaan touko-kesäkuussa. Pennuista odotellaan aktiivisia, avoimia koiria niin metsästykseen kuin muihin harrastuksiin.