Pentuelista


The Frisian Staby Club of Finland auttaa pennun etsijöitä julkaisemalla tietoja suunnitteilla olevista ja tulevista suomalaisista pentueista alla olevassa listassa sekä auttamalla ulkomailta pennun tuomista suunnittelevia tiedon hankinnassa ja neuvomalla käytännön järjestelyissä. FSCF:n pentuelistalla julkaistaan sekä yhdistyksen jäsenten että muiden suomalaisten kasvattajien ilmoittamat pentueet, tavoitteena tarjota pennun etsijöille mahdollisimman kattava tieto tulevista pentueista.
 
Pentua etsiessä kannattaa miettiä mitkä ominaisuudet ovat itselle tärkeimpiä (esim. luonteen avoimuus, paukkuvarmuus, ulkonäkö, tietyt terveysasia, kuten lonkat, kyynärpäät, tms.) ja kysellä kasvattajilta tulevien pentueiden vanhemmista erityisesti näistä itselle tärkeistä ominaisuuksista. On myös hyvä pitää mielessä, että jokaisessa yhdistelmässä on omat vahvuutensa ja heikkoutensa eikä täydellistä pentuetta ole olemassa.
 
FSCF:n listalla julkaistavat pentueet täyttävät seuraavat vaatimukset:

 

Stabyhoun kasvattaja tai koiralle uutta kotia etsivä jätä ilmoituksesi tästä.

 

TULEVAT PENTUEET
 
Syntyneet 3.5.
Emä: Pheenix V. Holwerda Sathe "Fenja" FI46878/13
Isä: Frisian Gem Eulalias Widdemer "Rico" FI28494/15
 
Suominen-Hautala Anna, Kirkkonummi
puh. 044 3282378








Pennut syntyivät 3.5.2018, 5 narttua ja 6 urosta. Molempia sukupuolia on vapaana. Narttupentu etsii sijoituskotia.

Fenja on narttu joka ei hätkähdä mistään. Hitaasti lämpenevä vieraita ihmisiä kohtaan mutta uusissa tilanteissa on rauhallinen. Ei minkäänlaista ääniarkuutta. Todellinen nenätyöskentelijä joka mieluiten työskentelee itsenäisesti ja tekeekin sen erinomaisesti. Harrastuksiin kuuluvat mejä, nose work, laahasjäljet ja muu hajutyöskentely. Ei miellyttämishalua juuri ollenkaan. Lonkat B/B, kyynärät 1/0, selkä SP0 ja LTV0, silmät terveet, sydänkuuntelu puhdas, vWD kantaja ja CDS terve.

Rico on mukava kotikoira, seuraa kaikissa touhuissa kaverina mukana. Rauhallinen laiskottelija, mutta heti valmis touhuun kuin touhuun. Helppo kouluttaa. Hyvä vahti, hiukan pidättyväinen vieraita kohtaan. Riistaviettinen, on aktiivisessa metsästyskäytössä ja nauttii metsässä kulkemisesta. Lonkat A/A, kyynärät 0/0, selkä SP0 ja LTV0, silmät terveet, vWD terve ja CDS terve.
 
-------------------------------------------------------------------------------------------------------

 
Syntyneet 24.5.
Emä: Frisian Gem Eulalias Amarenske "Amare" FI28497/15
Isä: Twisted Nonstop´s Am I Rammstein "Faxen" FI15496/16
 
Murto Aila
puh. 040-5695552








Pentueen emä Amare on reipas, iloinen, ihmisrakas ja erittäin aktiivinen ja mukava harrastuskaveri. Amare osaa tarvittaessa myös rauhoittua hyvin, kuten virallisen "Kiva Koirakansalaisen" tuleekin osata. Erittäin tarkkavainuinen koira, jonka kanssa on harrastettu mm. metsäjälkeä (mejä) ja ID-jälkeä. Tarkkavainuisuutta löytyy myös lähisuvusta, sillä Amaren 2 veljeä ovat aktiivisessa metsästyskäytössä. Rallytokossa Amare on siirtynyt RTK3-luokkaan. Löydät kaikki Amaren terveys-, näyttely ym. tulokset Kennelliiton KoiraNet-sivustolta klikkaamalla koiran rekisterinumeroa.

Pentueen komea isä Faxen on herkkä ja rauhallinen poika, jota on ollut helppo kouluttaa. Ennen lähempää tutustumista hieman pidättyväinen tai varautunut vieraita kohtaan. Faxen on koira, joka on aina valmiina toimintaan ja nauttii, kun saa olla perheen kanssa kaikessa mukana. Myös Faxen´ilta löytyy riistaviettiä - kaikki metsän eläimet kiinnostavat! Katso myös Faxen´in terveys-, ym. tiedot Kennelliiton KoiraNet-sivustolta koiran rekisterinumeron perusteella.

Syntyneestä pentueesta (4 urosta ja 3 narttua) voi kysyä lisää suoraan Amaren omistajilta Juha-Pekka ja Terttu Koskela s-postilla: koskela@angelniemi.fi , sillä pentue on syntynyt Amaren omassa kodissa Salon seudulla Angelniemessä - tai Amaren kasvattajalta (yhteystiedot alla). Vastaamme mielellämme kaikkiin kysymyksiin liittyen rotuun, pentueen vanhempiin ja syntyneeseen pentueeseen. Lisätietoa löytyy myös Facebook-sivuilta Kennel Frisian Gem ja Frisian Gem Blogista.
 
 
-------------------------------------------------------------------------------------------------------

 
Astutettu
Emä: Coastal Stars Bunny Hop Joke "Peppi" FI47934/13
Isä: Coastal Stars Glassiga Göran "Zero" FI43080/16
 
Kiviniemi Veera, Liminka
puh. 0451205065








Pentueen emä Peppi on rauhallinen ja iloinen narttu. Rakastaa kaikkia vieraitakin ihmisiä ja koiria ikään sekä kokoon katsomatta. Harrastamme mm. Mejää ja hajuerottelua. Riistaviettinen. Näyttelyistä Sert. Lonkat C/C, kyynärät 0/1, selkä terve, sydän terve, silmät terveet, vWd kantaja, CDS vapaa.

Pentueen isä Zero on aktiivinen ja touhukas nuori uros, jolla on potkua moneen harrastukseen. Hyvähermoinen koira, joka ottaa muuttuvat tilanteet rauhallisesti. Vapaana pidettävissä, riistaviettiä jonkin verran. Tykkää lapsista. Lonkat B/B, kyynärät 0/0, silmät terveet, vWd kantaja, CDS vapaa
 
-------------------------------------------------------------------------------------------------------

 
Astutetaan heinäkuun alussa
Emä: Coastal Stars Gåtfulla Greta "Greta" FI43077/16
Isä: Kiek Body Fan 't Molenaars Hiem "Nemo" FI49335/15
 
Viertonen Taija, Rauma
puh. +358449762019








Gretan juoksut ovat alkaneet.

Pentueen emä Greta on todella avoin sekä sosiaalinen. Se ei pienestä hätkähdä ja tulee toimeen kaikkien koirien ja ihmisten kanssa. Greta on miellyttämishaluinen ja helposti motivoitavissa, minkä vuoksi sen kanssa on ollut helppo harrastaa tokoa, hakua, nose workia sekä jäljestystä. Nenän käyttö on Gretalle erityisen mieluista. Se on sopeutuvaisen luonteensa puolesta helppo ottaa mukaan minne vain. Gretalla ei ole allergioita ja se on vapaana pidettävissä. Näyttelyistä Gretalla on CACIB. Lonkat C/C, kyynärät 0/1, puhdas selkä, CDS kantaja sekä vWD vapaa.

Pentueen isä Nemo on sosiaalinen ja reipas perhekoira. Se tulee hyvin toimeen ihmisten ja toisten koirien kanssa. Ei hauku turhia. Hyvä nenätyöskentelyssä. Nemon kanssa on harrastettu agilitya ja rally-tokoa. Aktiivinen lenkkikaveri ja sisällä pehmeä "sylikoira". Lojaali omistajilleen ja sen vuoksikin helppo koulutettava. Nemolla ei ole allergioita ja se on vapaana pidettävissä. Nemolla on näyttelyistä SERT. Lonkat B/B, kyynärät 0/0, puhtaat silmät sekä selkä, CDS sekä vWD vapaa.  

 

-------------------------------------------------------------------------------------------------------

 
Loppuvuosi 2018
Emä: Sandhill Chili’s Amoroso Alleta "Isla" FI34229/16
Isä: Paksenarrions Bravissimo Findulias "Zico"
 
Forsström Satu-Marjo, Sääksmäki
puh. +358505119007








Islan lonkat A/A, kyynäret 0/0, puhdas selkä, terveet silmät, vwd vapaa, cds vapaa. Zico on norjalainen uros. Zicon lonkat A/B, kyynäret 0/0, terveet silmät ja cds vapaa.  

 

-------------------------------------------------------------------------------------------------------

 
Loppuvuosi 2018
Emä: Coastal Stars Diana Aurora "Hani" FI10827/15
Isä: Oep Oepke v.d. Kraay Heide "Frodo" FI39864/13
 
Natalia Laurinantti, Kirkkonummi/Kotka (kennelnimi tulossa)
puh. 0442557332








Hanin lonkat on A/A, kyynärät 0/0, selkä puhdas, ei todettu perinnöllisiä silmäsairauksia, vWD vapaa, CDs vapaa. Hani toimii toisen omistajansa virallisena hypokoirana työskennellen luotettavasti kaikissa ympäristöissä ympäri vuorokauden. Hani on läheisiinsä syvästi kiintynyt, rauhallinen ja itsevarma. Hani on helposti koulutettava ja iloinen. Lempiharrastuksena ovat uiminen ja lintujen seisominen, ei ole paukkuarka. Hanilla on näyttelyistä tittelit C.I.E RKFV HeJW-15 HeW-15 MV-16 BALTV-16 V-17 PMV-17.



Isä Frodon lonkat C/C, kyynärät 0/0, silmätutkimus ei voimassa (ei todettu perinnöllisiä silmäsairauksia), kivekset normaalit, vWD vapaa, CDs kantaja. Vahvasti omistajaan kiintynyt aktiivinen koira. Aina iloinen hännänheiluttaja valmiina yhdessä puuhaamiseen. Nauttii kaikenlaisesta nenätyöskentelystä. Aktiivinen harrastuskaveri niin agilityssä kuin rallytokossakin. Tulee toimeen niin lasten kuin vanhustenkin kanssa, eikä pienestä hätkähdä. Frodolla on näyttelyistä tittelit C.I.E EE MVA LV MVA LT MVA BALT MVA NL MVA BY MVA WA-14 LTV-15 RIGAW-15.  

 

 

 

 

Uutta kotia etsivät
 
Tällä hetkellä ei ole uutta kotia etsiviä koiria.
 
 
Stabyhouneja kasvatetaan Suomen lisäksi mm. Hollannissa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja USA:ssa. Pennun tuominen ei ole mahdottoman vaikeaa, vaikkakin hieman järjestelyjä ja esim. tuontimääräysten tarkistamisen se edellyttää. Pentueen valintaan ja tuontiin liittyvissä kysymyksissä autamme mielellämme. Tuontipentujen osalta yhteyshenkilönä toimii Kati Kettunen (kati.kettunen ( at ) carpentum.fi.)